KansainvälinenRadiotieteen Unioni (International Union of Radio Science;Union Radio Scientifique Internationale, URSI) perustettiin vuonna 1919 edistämään radiotieteen tutkimusta. URSI:lla on 35 maassa kansalliskomitea, joka huolehtii URSIn päämäärien edistämisestä kansallisella tasolla ja toimii yhdyssiteenä URSIn päämajaan.
URSIn perustamisen aikaan kaikki tietoliikenteen, elektroniikan ja ympäristön havainnoinnin tutkimus tapahtui radioaalloilla. Nykyään URSIn toiminta-alue kattaa koko sähkömagneettisen spektrin, vaikka URSIn nimi onkin pysynyt entisellään. URSIn päätapahtuma on kolmen vuoden välein pidettävä yleiskokous. Yleiskokouksen yhteydessä julkaistaan "The Review of Radio Science", joka sisältää eri alojen huippututkijoiden kirjoittamia yhteenvetoartikkeleita valittujen alojen kehityksestä viimeisten kolmen vuoden aikana.
URSIn tieteellinen toiminta jakautuu 10 tieteelliseen komissioon. Komissioilla on omia vuosittaisia konferensseja. Suomen Radiotieteen Kansalliskomitealla on 15 jäsenyhteisöä, jotka ovat pääasiassa yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja tieteellisiä seuroja. Kukin jäsenyhteisö nimittää 1-3 edustajajäsentä Kansalliskomiteaan. Kansalliskomitea mm. järjestää vuosittaiset Radiotieteen päivät. Kansalliskomitean toimintaa ohjaavat kolmeksi vuodeksi valitut toimihenkilötja työvaliokunta.